kilpailuun

Sääntöihin on tehty viimeksi muutoksia 9.9.2008. Muutokset on merkitty punaisella ja niillä mm. varmistetaan, että kilpailuelokuvat ovat vertailukelpoisia amerikkalaisen 48 Hour Film Projectin elokuvien kanssa. Näin Uneton48-kisan voittaja voidaan lähettää 48 HFP:n kansainväliseen loppukilpailuun. Lue säännöt huolella ennen kilpailua!

Rekisteröityminen
Joukkueen rekisteröiminen onnistuu suoraan tämän sivuston kautta. Rekisteröityminen päättyy 31.8. Rekisteröitymismaksun – 80 - voit maksaa joko oman verkkopankkisi kautta tai normaalisti maksuautomaatilla/konttorissa. Rekisteröityminen katsotaan tapahtuneeksi, kun maksu on suoritettu. 2-5 päivän kuluttua maksun suorittamisesta sinulle lähetetään sähköpostitse vahvistus. Viive johtuu siitä, että maksusuoritukset tarkistetaan manuaalisesti. Siirry rekisteröitymään tästä.

Lyhytelokuvan palauttaminen
Jokainen joukkueen edustaja saa perjantaina ennen kilpailun alkua yhdet kopiot tarvittavista tuotantopapereista sekä palautuskirjekuoren. Papereista kannattaa ottaa lisäkopioita hyvissä ajoin ennen kisan alkua. Pitäkää huolta, että valmis lyhytelokuvanne palautetaan SAMASSA kirjekuoressa pakollisten tuotantodokumenttien (musiikin käyttöoikeussopimus, kuvauspaikkasopimus jne.) kanssa. Jos virallinen palautuskuori ei ole saatavilla tai katoaa, mikä tahansa riittävän kokoinen kirjekuori käy.

Tuotantodokumentit
Kaikki valmiin elokuvan kanssa palautettavat dokumentit löytyvät myös tältä sivustolta 'tärkeät paperit' -linkin alta. Sieltä saat myös lisätietoa aiheesta.

LEIKKAAJA! Lue nämä ohjeet:

  • Valmiin elokuvan tallentamiseen on käytettävä tyhjää miniDV-nauhaa tai DVD-levyä, jossa ei siis ole elokuvan lisäksi muuta materiaalia.
  • Elokuvan alussa on oltava 5 sekuntia testikuvaa = SMPTE väripalkkeja. Testikuvan voi ladata 48HFPn sivuilta.
  • Heti testikuva jälkeen 5 sekuntia mustaa, jonka jälkeen tulee näkyä 5 sekunnin ajan seuraava "alkuteksti":

JOUKKUEEN NIMI
ELOKUVAN NIMI
GENRE
FINLAND 2008

Kirjoita nämä tiedot valkoisella tekstillä mustalle pohjalle - päätteettömällä fontilla (Arial/Helvetica tms.) niin, että teksti täyttää noin ¾ kuva-alasta.

  • Elokuvan kesto (maks. 7 min.) lasketaan alkutekstin lopusta lopputekstien alkuun.
  • Ennen palauttamista kelaa nauha alkuun.
  • Säilytä itselläsi kopio lyhytelokuvasi master-nauhasta.
  • Teatterinäytöksissä käyttämämme kuvasuhde on 16:9. Jos elokuvassa on käytetty 4:3 kuvasuhdetta, siihen lisätään mustat palkit sivuille. Voittajaelokuvassa, joka lähetetään Yhdysvaltoihin on oltava 4:3 kuvasuhde ja teemme siitä tarvittaessa letterbox-version tätä tarkoitusta varten. Sinun ei siis tarvitse lisätä mustia palkkeja, olipa elokuvasi 16:9 tai 4:3.
  • Lopputekstit saavat kestää korkeintaan 60 sekuntia. Ne voivat toki olla lyhyemmät. Elokuva voi siis olla lopputeksteineen korkeintaan 8 minuutin mittainen. Lopputekstien yhteydessä voi olla videota tai animaatiota, mutta elokuvan tarina tulee kertoa kokonaan 7 minuutin enimmäispituuden aikana - eli jos lopputekstit leikattaisiin pois, tarinasta ei jäisi puuttumaan mitään.
  • Elokuvan lopputekstien tulee sisältää seuraava teksti:

TÄMÄ LYHYTELOKUVA TEHTIIN OSANA UNETON48 -KILPAILUA 2008

  • Muista tarkistaa nauha / DVD! Jos emme pysty katsomaan elokuvaasi, se hylätään.

Palautusformaatti

  • Pakkaamaton 8-bittinen QuickTime MOV tai Microsoft AVI
  • PAL-resoluutio 720x576 pikseliä. Kuvasuhde saa olla 4:3 tai anamorfinen 16:9. Teatteriesityksessä elokuviin, jotka ovat 4:3-koossa, lisätään sivuille mustat palkit.
  • ääni pakkaamaton, 16-bittinen ja 44.100kHz
  • Tiedostonimissä ei saa olla ääkkösiä, eikä muita erikoismerkkejä. Välilyönnit on korvattava _ -merkillä (alaviiva).
  • Valmis video tulee toimittaa meille TIEDOSTONA DVD:llä, muistitikulla tai hätätapauksessa mini-DV-nauhalla. HUOM! älä käytä valmiita "easy DVD" tai vastaavia export-toimintoja.
  • Suosittelemme varmuuden vuoksi kahden kopion toimittamista.
  • Emme kompressoi ääntä teatteriesityksiin, mutta nostamme kaikkien äänihuiput samalle tasolle.

Lataa tästä kuvalliset export-ohjeet:
Final Cut Pro
Adobe Premiere

Nauhojen, levyjen ja kirjekuorien merkitseminen
Tämä asia vaatii oman kappaleensa, sillä merkitsemättömien materiaalien kohtalo voi olla julma. Tarkista ennen palautusta, että miniDV-kasetissa/DVD-levyssä ja kasetin/levyn kotelossa sekä palautuskuoressa lukee selvällä käsialalla:

  1. Joukkueen nimi
  2. Lyhytelokuvan nimi
  3. Genre

Elokuvan kieli
Uneton48-lyhytelokuvan voi toteuttaa millä tahansa kielellä (tai mykkäelokuvana), mutta mikäli elokuva ei ole suomeksi, sen mukana on toimitettava suomenkielinen käännösteksti 890- (tai PAC) tiedostoformaatissa, joka soveltuu DVD-tuotantoon. Tekstitystä ei siis tule lisätä suoraan elokuvaan editointivaiheessa, sillä sen tilalle täytyy voida tarvittaessa vaihtaa esim. englanninkielinen tekstitys. Lopputekstit kannattaa tehdä joko englanniksi ja suomeksi tai pelkästään englanniksi. Näin mahdollisesta näkyvyydestä ulkomailla on teille enemmän hyötyä.

Lyhytelokuvan kesto
Palautettavan elokuvan tulee olla vähintään 4 minuuttia ja enintään 7 minuuttia pitkä. Lopputekstien maksimikesto on 60 sekuntia. Elokuvan kesto lasketaan alkutekstin lopusta lopputekstien alkuun, lopputekstit mukaanlukien työn enimmäispituus on siis 8 minuuttia.

Kilpailun aikataulu
Kilpailu kestää perjantaista 12.9.2008 klo 19.00 sunnuntaihin 14.9.2008 klo 19.30. Elokuva on palautettava sekunnilleen klo 19.30 mennessä. Näin kilpailu kestää periaatteessa 48,5 tuntia. Puolen tunnin lisäaika on tarkoitettu elokuvan palauttamiseen. Käytäntö on sama maailmanlaajuisessa 48HFP -kilpailussa, joten sääntöjä korjataan, jotta suomalaiset kilpailijat olisivat samalla viivalla. Kilpailun virallinen aika löytyy Uneton48 -nettisivulta. Oma kello kannattaa ottaa mukaan myös kilpailun avaustilaisuuteen, jossa sen voi asettaa oikeaan aikaan. Parkkipaikan löytäminen, julkisen liikenteen mahdollinen myöhästely, ruuhkat ja muut satunnaiset ongelmat kannattaa ottaa huomioon ja varata matkaan riittävästi aikaa.

Myöhästyneet elokuvat
Myöhästyneet elokuvat eivät voi saada palkintoja tai päästä finaaliin. Ne eivät myöskään osallistu yleisöäänestykseen. Filmit, jotka palautetaan 14.9. klo 19.30 jälkeen saavat kuitenkin elokuvateatteriensi-iltansa muiden kanssa. Myöhästymisten varalta filmien palautuspiste on sunnuntai-iltana auki klo 21.00 asti. Jos ette ehdi ennen iltayhdeksää, myöhästyneen leffan voi postittaa maanantaina osoitteeseen: Uneton48, Sturenkatu 30 B 28, 00550 Helsinki. Aiemmin mainittu postilokero on siis vaihtunut normaaliin postiosoitteeseen (kiitos Itellan). Elokuvan toimittaminen ovelle ei ole mahdollista, joten ollakseen mukana esinäytöksissä, myöhästynyt elokuva pitää todellakin postittaa maanantaina (maanantain postileima). Mutta eihän teistä kukaan tietenkään myöhästy, eihän?

Kisan avaus
Jokaisen joukkueen tulee lähettää 1-2 edustajaa kilpailun avajaistapahtumaan, joka alkaa 12.9.2008 klo 18.00 Andorra Kinossa, osoitteessa Eerikinkatu 11. Tilaisuudesta myöhästyminen voi johtaa kilpailun ulkopuolelle jäämiseen, joten suosittelemme saapumaan ajoissa. Andorran ovet avautuvat klo 17.30 ja Corona-baari on auki koko päivän klo 11-02.

Genret
Avaustapahtuman aikana paljastetaan lopullinen genrevalikoima ja genreihin liittyvät pakolliset elementit sekä arvotaan kaikille yhteiset elementit: dialoginpätkä ja roolihahmo*. Tämän jälkeen joukkueiden edustajat käyvät yksitellen arpomassa tulevan lyhytelokuvansa genren. Genreä ei voi vaihtaa toisen joukkueen kanssa. Jos arvonnan tulos ei miellytä, joukkue voi ottaa riskin ja vetää hatusta "mustan hevosen". Hepan kiskaistuaan ei voi kuitenkaan enää palata aikaisempaan genreen. Genreä voi tulkita luovasti ja yhdistää muihin tyylilajeihin, mutta alkuperäisen genren täytyy olla selvästi havaittavissa lopullisesta elokuvasta.

Lopullinen genrevalikoima paljastetaan vasta avaustilaisuudessa, mutta mahdollisiin vaihtoehtoihin voit tutustua etukäteen keskustelupalstalla

Kuvausryhmä ja esiintyjät
Kaikkien elokuvantekoon osallistuvien tulee olla vapaaehtoisia, ei palkattuja "renkejä". Joukkueen jäsenten palkitseminen ruoalla ja juomalla on kuitenkin enemmän kuin suositeltavaa, samoin kuin sanallinen kannustaminen, hartiahieronnat ja halaukset.

Joukkueiden kokoonpano ei ole kiveen hakattu. Sairastapausten tai muiden hankaluuksien sattuessa joukkueen vetäjä / vetäjät voivat päättää uudesta roolijaosta tai hankkia uuden tekijän poissaolevan tilalle. Tässä tapauksessa täytyy vain huolehtia siitä, että filmin lopputeksteissä ja palautuskuoreen tulevissa dokumenteissa ovat oikeat nimet.

Elokuvan työvaiheet
Kaiken elokuvantekoon kuuluvan luovan työn tulee tapahtua 48 tunnin aikana: Käsikirjoittaminen, harjoitukset, puvustus ja lavastus, maskeeraus, kuvaus, leikkaus, musiikin valinta ja äänen jälkikäsittely. Ennen varsinaista kisaviikonloppua voi ja kannattaa kuitenkin tehdä seuraavat valmistelut: Kuvausryhmän ja esiintyjien kokoaminen, kuvauskaluston hankkiminen/varaus, mahdollisten kuvauspaikkojen kartoitus/varaus, musiikin etsiminen ja sen tekijänoikeuksien selvitys.

Kuvamateriaali
Kaikki lyhytelokuvassa käytettävä kuvamateriaali tulee tuottaa annetun 48 tunnin aikana. Mitään aiemmin kuvattua videomateriaalia ei saa esiintyä. Tekijänoikeuksien takia kannattaa pitää myös huolta, ettei TV tai radio ole päällä kuvaustilanteessa. Animaation ja erikoisefektien käyttö on muuten täysin sallittua, kunhan nekin luodaan kilpailuajan puitteissa. Aiemmin otettuja valokuvia saa käyttää, kunhan tekijänoikeussopimuksista huolehditaan myös niiden osalta. Tuotantoyhtiön / tekijäryhmän aiemmin luotu staattinen tai animoitu tunnus voi esiintyä elokuvan alussa, kunhan animaatio ei ole osa elokuvan juonta.

Animaatio
Uneton48 kilpailuun voi osallistua myös animaatiolla. Tässä tapauksessa kaikki piirrostyö (tietokoneella tai käsin) tulee myös tehdä 48 tunnin aikana. Stop motion -animaation luomiseen voi käyttää aiemmin tehtyjä pienoismalleja. Muilta osin animaatiota koskevat samat säännöt – pakollisten elementtien on esiinnyttävä tavalla tai toisella ja elokuva tulee toteuttaa annetun genren puitteissa. Piirroselokuvan kohdalla voi jättää kuvauspaikkasopimuksen täyttämättä. Animaation ääniraitaa varten nauhoitettujen esiintyjien kohdalla on täytettävä normaali esiintyjäsopimus. Muut sopimukset on täytettävä siltä osin kuin ne koskevat elokuvaa.

Sääntöjen rikkominen
Kilpailun sääntöjen rikkomisesta seuraa joukkueen hylkääminen. Tämä tarkoittaa, ettei sääntöjä rikkonutta elokuvaa näytetä tuomaristolle, esitetä missään mediassa eikä se voi voittaa palkintoja. Pienet tahattomat virheet käsitellään tapauskohtaisesti.

Kuvauskalusto
Kilpailuun voi osallistua millä tahansa video- tai filmikameralla. Kameroita saa kuitenkin kerrallaan olla yhteensä käytössä vain kaksi/joukkue. Alkuperäinen materiaali voidaan kuvata missä tahansa formaatissa (HD, 35mm, super8, pixelvision, PXT jne.), kunhan lopullinen lyhytelokuva toimitetaan miniDV-nauhalla tai DVD-formaatissa.

Kannattaa muistaa, että vaikka kameran resoluutio ja kuvan laatu eivät ole itsessään arvosteluperusteina, hyvin heikkolaatuinen materiaali vaikuttaa vääjäämättä katselukokemukseen.

Usein itse kameraakin tärkeämpää on riittävä valaistus. Jos käytössä ei ole ammattimaisia kuvausvaloja, kannattaa hyödyntää päivänvaloa mahdollisimman paljon.

Hyvän maun rajat
Uneton48 -kilpailu ei ole aikuisviihdettä.
Elokuvantekoon voivat osallistua myös alaikäiset ja elokuvateatterinäytöksissä on K13 ikäraja. Ollakseen siis mukana kilpailussa, elokuvasi sisältö saa olla korkeintaan K13-luokituksen mukaista. Tarkempaa tietoa elokuvien ikärajaluokituksista löydät Valtion Elokuvatarkastamon sivuilta: Ikärajaluokituksen perusteet

Älä ota riskiä! K13-luokituksen mukaan sopimaton materiaali johtaa elokuvateatterinäytösten ulkopuolelle jäämiseen ja mahdolliseen hylkäämiseen. Rikoslain vastaiset elokuvat hylätään automaattisesti ja niistä tehdään ilmoitus poliisille:

"Rikoslain 17 luvun 17 ja 18 & mukaan: Väkivaltakuvauksen levittäminen, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen. Myös RL 11:8: Kiihottaminen kansanryhmää vastaan ja RL 17:10: Uskonrauhan rikkominen. Kysymykseen tulevat lähinnä aidon väkivaltakuvauksen levittäminen viihteenä sekä lapsi-, väkivalta- ja eläinpornografian levittäminen. Myös rasistinen kiihotus ja jumalanpilkka."

Alaikäiset kilpailijat
Joukkueen jäsenet voi olla alaikäisiä, kunhan mukana on vähintään yksi täysi-ikäinen. Täysi-ikäinen on nimettävä joukkueen vetäjäksi, joka rekisteröi joukkueen ja allekirjoittaa loppuraportin ennen elokuvan palauttamista. 11- tai 12-vuotias joukkueen jäsen voidaan päästää elokuvateatterinäytöksiin vain täysi-ikäisen seurassa.

Osallistuminen Helsingin ulkopuolelta
Uneton48 -kilpailuun osallistuminen onnistuu mistä päin Suomea tahansa. Jokaisella joukkueella on kuitenkin oltava edustaja Helsingissä, joka on paikan päällä kisan avaustapahtumassa ja suorittaa genre-arvonnan joukkueen puolesta. Kilpailun alkaessa edustaja välittää joukkueelle tiedon genrestä ja pakollisista elementeistä. Lyhytelokuvan palauttaminen onnistuu mihin tahansa Uneton48-palautuspisteeseen:

Helsinki - Andorra, Eerikinkatu 11, 00100 Helsinki
Turku/Raisio - Filmtown, Tanhukatu 2, 21200 Raisio
Tampere - Filmtown, Insinöörinkatu 30, 33720 Tampere
Jyväskylä - Filmtown, Yliopistonkatu 42, 40100 Jyväskylä
Kuopio - Filmtown, Puijonkatu 26-28, 70100 Kuopio
Joensuu - Filmtown, Kauppakatu 23, 80100 Joensuu
Rovaniemi - Filmtown, Rovakatu 18, 96200 Rovaniemi

Musiikki
Elokuvan ääniraidalla on merkitystä. Suosittelemme, että joukkueet tekevät yhteistyötä paikallisten musiikintekijöiden kanssa. Kaikki lähipiiristä löytyvät kyvyt kannattaa valjastaa käyttöön, sillä levy-yhtiöiden levittämän kaupallisen musiikin käyttö tulee usein tekijänoikeusmaksuineen liian kalliiksi. Internetistä löytyy myös sivustoja, joilta voi hankkia rojaltivapaata musiikkia ja ääniefektejä.

Musiikkia ei siis tarvitse tehdä 48 tunnin aikana. Onkin suositeltavaa, että joukkueet keräävät mahdollisia kappaleita ja ääniefektejä valmiiksi ennen kilpailua. Olipa musiikki hankittu mitä reittiä tahansa, jokaista musiikin tekijää/tekijänoikeuden haltijaa kohti on oltava oma sopimuksensa, jossa listataan kaikki elokuvan käyttöön annetut kappaleet. Rojaltivapaan musiikin kohdalla on hyvä merkitä kappaleen hankintakanava. Rojaltivapaata musiikkia hankkiessasi pidä huolta, että saat kappaleeseen kaikki levitysoikeudet ilman maantieteellisiä, ajallisia tai elokuvan julkaisukanavaan liittyviä rajoituksia. Rojaltivapaista ääniefekteistä ei tarvita sopimusta. Lopullisessa vastuussa elokuvassa käytettävän musiikin tekijänoikeuksista on elokuvan tuottaja.

Yhteenveto

  1. Ollakseen virallisesti mukana, Uneton48 -kilpailuun osallistuva lyhytelokuva on tehtävä tällä sivulla esitettyjen sääntöjen puitteissa. Lue säännöt huolellisesti!
  2. Kaikki sääntöjen mukaan toteutetut, ajoissa palautetut elokuvat osallistuvat tuomareiden suorittamaan alkukarsintaan, jonka kautta niillä on mahdollisuus tulla valituksi finalistien joukkoon.
  3. Joukkueen vetäjän vastuulla on rekisteröidä joukkue kilpailuun, maksaa rekisteröintimaksu ja allekirjoittaa loppuraportti ennen elokuvan palauttamista. Maksamatta jätetty rekisteröintimaksu johtaa rekisteröinnin mitätöitymiseen.
  4. Uneton48 järjestäjätiimi pidättää oikeuden tehdä muutoksia sääntöihin ennen virallista kilpailun alkua. Mahdollisista sääntömuutoksista tiedotetaan sähköpostitse kaikille osallistujille.

Jatkoa keskustelupalstalla...
Jos säännöistä on epäselvyyttä, järjestäjiltä voi kysyä neuvoa suoraan Uneton48 keskustelupalstan kautta. Palstalla on kanavansa kaikenlaisille kysymyksille ja ehdotuksille ja sitä kautta voi etsiä puuttuvia joukkueen jäseniä/joukkuetta. Kannattaa lukea myös 'viime hetken vinkit' viikonloppuun valmistautumisesta.

Keskustelupalstan käyttö vaatii kirjautumisen. Tunnusten luominen on helppoa eikä vaadi itse kilpailuun osallistumista.