Uneton48 -tapahtuman takana on hyvin kansainvälinen kokoonpano nuoria, ennakkoluulottomia eri alojen ammattilaisia. Alla olevista linkeistä voit tutustua tiimiläisten taustoihin.

Sami Tuomisalo
Sami on asunut vaimonsa Ennin kanssa Uudessa-Seelannissa viimeiset kaksi vuotta. Sami on opiskellut ääniteknikoksi MAINZ -instituutissa ja viettää vapaa-aikansa musiikkiprojektien parissa. Aiemmalta koulukseltaan hän on myös nuoriso-ohjaaja ja liikunnanohjaaja, jolla on vuosien työkokemus nuorisotyön ja lastensuojelun alalta.
Sami Tuomisalo - projektimoottori

Enni Tuomisalo
Enni on asunut viimeiset kaksi vuotta Uudessa-Seelannissa ja osallistunut kahdesti paikalliseen 48HOURS -lyhytelokuvakilpailuun. Hän on myös suorittaunut tutkinnon South Seas Film & TV school:ssa, erikoistuen käsikirjoitukseen ja ohjaukseen. Enni on työskennellyt vuosia graafisena suunnittelijana, sekä mainonnan että designin parissa.
Enni Tuomisalo - projektimoottori

Saku Nousiainen
Helsinkiläinen Saku on pianisti, säveltäjä ja tuottaja, joka on esiintynyt sekä Euroopassa että USA:ssa. Sakulla on jazz-esityksen maisterintutkinto New York University:sta, jossa hän opiskeli myös elokuvasäveltämistä. Saku sai myös viime vuonna valmiiksi musiikin maisterintutkintonsa Sibelius Akatemiassa.
Saku Nousiainen - projektimoottori
Graeme Hyde - webmaster

Darshan Shetty
Darshan on työskennellyt yli 13 vuotta mobiilipalvelujen, teknologian ja IT-alan myyntitehtävissä. Darshan on myös järjestänyt useita menestyksekkäitä tapahtumia, yritysjuhlista aina jättimäisiin spektaakkeleihin, kuten Michael Jacksonin Blood on the Dance Floor -konsertin Sony Musicille Intiassa.
Darshan Shetty - taustatukija

Petrina D'Rozario
Petrina on asunut Uudessa-Seelannissa vuodesta 2004. Hänellä on kotimaassaan Intiassa hankittu viestinnän ja psykologian tutkinto. Petrina on myös opiskellut South Seas Film & TV school:ssa, erikoistuen tuotantoon ja dokumenttiohjaukseen. Tällä hetkellä hän työskentelee paikallisen lasten TV-ohjelman tuotantotiimissä.
Petrina D'Rozario - taustatukija





