Elokuva syntyy jo ennen kuin kamera käy
Elokuvasäveltäjän kynästä
Writing a Short Film
Writing The 48 Hour Script
Tämä kirjoitus on tarkoitettu aloittavalle elokuvan tekijälle muistinvirkistämiseksi asioista, joita on hyvä pitää mielessä tuotantoon valmistauduttaessa. Mukana on myös yleistä tuotannon suunnitteluun liittyvää tietoa, jota ei välttämättä aina tarvitse.
Joskus tekijöiden into ryhtyä kuvaamaan on niin suuri, että tekemisen tärkein vaihe eli suunnittelu unohtuu kokonaan. Kun suunnittelu ja esituotanto on tehty hyvin, niin varsinaisessa tuotannossa eli kuvauksissa kaikki loksahtaa kohdalleen:
IDEA, PÄÄLAUSE
Hyvä suunnittelu alkaa aina siitä, että keksitään hyvä idea. Valitaan aihe ja mietitään, mitä siitä voisi kertoa. Hyvä idea ei välttämättä ole aina se, joka tulee ensimmäisenä mieleen. Toisaalta joskus on pitkän aivoriihen (brainstorming) jälkeen huomattu, että se ensimmäinen ajatus on kuitenkin paras. Joka tapauksessa on aina hyvä testata ajatuksia ja miettiä idean kantavuutta.
Kun miettii ideaa ja elokuvan tarinaa/sisältöä, voi hakea vastauksia kysymyksiin:
Jos elokuvan ideaa ei pysty kertomaan yhdessä lauseessa, ei sillä ole vielä ideaa. Lausetta, jossa elokuvan keskeinen sisältö rajataan yhdeksi virkkeeksi, kutsutaan myös päälauseeksi. Siitä käytetään myös nimiä kuningasajatus, pääsanoma tai pääväittämä.
Kun idea on selkeästi määritelty, muodostuu eräänlainen tahtotila tai tavoitetila, jota kohti koko tiimi pyrkii. Kaikki sen jälkeen tehtävä työ on yhden ja yhteisen tavoitteen toteuttamista.
NÄKÖKULMA
Kun idea on löydetty ja tiedetään mihin pyritään, pitää seuraavaksi päättää, millainen on tarinan tai elokuvan näkökulma. Voidaan tehdä kysymyksiä:
Samasta ideasta tai asiasisällöstä voidaan tehdä näkökulmaa vaihtamalle aivan erilaisia tarinoita. Voimme esimerkiksi kertoa tarinaa juoksukilpailusta yhden juoksijan omasta näkökulmasta tai kotisohvalla istuvan katsojan näkökulmasta. Voimme seurata juoksua perheenjäsenenä katsomossa tai tarkastella kilpailua urheiluselostajan tai kisojen järjestäjän näkökulmista. Hauskoja tarinoita voi kertoa esim. juoksutossun tai stadionin näkökulmasta.
AUDIOVISUAALISET KERRONNAN KEINOT
Kun tiedämme, mikä on idea ja mikä on tarinan näkökulma, pitää päättää, miten se kerrotaan audiovisuaalisin keinoin. Miten käsittelemme aihetta? Millainen on elokuvan kerronta?
Voimme pohtia mm.
Erilaisia draamallisia rakenteita ovat mm.
Elokuva on joskus määritelty siten, että se on teos, joka perustuu ohjaajan tulkinnalliseen näkemykseen ja elokuvallisten ilmaisukeinojen käyttöön. Tämä ajatus perustuu ns. auteur-käsitykseen, jonka mukaan ohjaajan henkilökohtainen näkemys tuottaa omakohtaisia elokuvia, joissa tekijän persoonallinen jälki näkyy selvästi. Toisaalta kun katsoo pitkien elokuvien lopputekstejä (credits), huomaa, että tekemiseen osallistuu lukuisia ilmaisullista suunnittelutyötä tekeviä ammattilaisia.
Elokuvalliset ilmaisukeinot ovat samanlaisia, oli sitten kyse fiktiivisestä (kuvitteellisesta) elokuvasta tai dokumentaarisesta elokuvasta. Tekijällä on siis kummassakin käytettävissään samoja kerronnan keinoja, mutta erona on se, että dokumentaarisissa elokuvissa valinnan vapaus niiden käyttämiseen on rajoitetumpi.
Erilaisia elokuvallisia ilmaisukeinoja ovat:
1. HENKILÖT
2. PUVUSTUS JA MASKEERAUS
3. YMRÄRISTÖ
4. ESINEISTÖ /REKVISIITTA
5. AJANKOHTA
6. KUVAKOKO
esim. ihmistä kuvattaessa ns. kahdeksan kuvakoon järjestelmä:
7. KUVASOMMITTELU
8. KAMERAN LIIKKEET
9. VALAISU
10. PUHE /IHMISÄÄNET
11. MUSIIKKI
12. ÄÄNITEHOSTEET
13. ÄÄNEN JÄLKIKÄSITTELY
14. TRIKKIKUVAUS JA EFEKTIT
15. GRAFIIKKA JA TEKSTIT
16. VÄRINMÄÄRITTELY
17. LEIKKAUS
18. ELOKUVAN NIMI
SYNOPSIS, TREATMENT JA MUU ELOKUVAN ESITTELYMATERIAALI
Kun fiktiivisissä elokuvatuotannoissa tehdään synopsis, on kyseessä tiivistelmä elokuvan sisällöstä, sen henkilöistä, juonesta ja toiminnasta. Hyvä synopsis kuvaa elokuvan sisältöä vastaamalla kysymyksiin miksi, mitä, kenelle ja miten.
Kun synopsikseen liitetään vielä mukaan tärkeimpiä tietoja edellä mainituista asioista eli ideasta, näkökulmasta ja audiovisuaalisista kerronnan keinoista, on koossa hyvä kirjallinen esittelypaketti elokuvan sisällöstä ja toteuttamisesta. Kun mukaan laittaa vielä tietoja esim. ohjaajasta, käsikirjoittajasta, tuottajasta, näyttelijöistä ja muusta tiimistä sekä tuotantoaikataulusta, kustannuksista, jne. on kaikki valmiina rahoituksen ja jakelusopimusten hankkimiseen.
Kun lähdetään tekemään pitkäaikaista yhteistyötä ison tuotantotiimin kanssa, kannattaa synopsis ja muu elokuvan sisältöä esittelevä kirjallinen materiaali tehdä myös siksi, että niissä kiteytyy elokuvan keskeinen sisältö, tavoitteet ja työtavat. Kun kaikki ovat lukeneet ja hyväksyneet tuon kirjallisen materiaalin, muodostuu siitä tekijöiden ja tuottajien (sekä rahoittajien ja jakelijoiden) välille eräänlainen sopimus ja yhteinen tahtotila siitä, mitä ollaan tekemässä. Sitä voidaan jopa pitää riitatilanteessa juridisesti sitovana, vaikka siinä ei olisikaan kaikkien allekirjoituksia.
Treatment on synopsiksen ja varsinaisen elokuvakäsikirjoituksen välimuoto, laajahko tiivistelmä. Treatmentissä kirjoitetaan auki elokuvan rakenne ja juoni. Monesti se sisältää myös kohtausluettelon tai siinä esitellään jokaisen tärkeän kohtauksen sisältö erikseen, mutta varsinkin pitkissä elokuvissa se ei ole välttämätöntä. Tärkeintä on, että treatmentistä näkyy elokuvan alku, keskikohta ja loppu sekä tärkeimmät käännekohdat.
KÄSIKIRJOITUS
On erittäin tärkeä ymmärtää, että elokuvan käsikirjoitus ei ole itsessään kirjallinen teos, joka pyrkii esim. vetoamaan lukijan emootioon. Käsikirjoitus on suunnitelma, eräänlainen ohje tai tuoteseloste siitä, mitä elokuva sisältää. Sen perusteella tiedetään, miten elokuva tehdään. Mitä paremmin käsikirjoitus on tehty, sitä sujuvammin tuotanto etenee.
Käsikirjoitus tehdään ensin kirjallisesti ja siitä lähes aina tehdään useita eri versioita. Esimerkiksi kun loppukohtaus on suunniteltu, huomataan, että koko alku pitää kirjoittaa uusiksi. Samoin joudutaan kirjoittamaan asioita uusiksi, kun yksittäiset tapahtumat tai juonenkäänteet pitää ensin pohjustaa, jotta ne voitaisiin myöhemmin ymmärtää (ns. istutus ja lunastus).
Pitkän fiktiivisen eli näytelmäelokuvan käsikirjoituksen tavallinen pituus on noin 90 – 120 sivua, jolloin yksi sivu vastaa yhtä minuuttia elokuvan kestosta.
Kun käsikirjoitus alkaa olla valmis, voidaan seuraavaksi tehdä kuvakäsikirjoitus. joka voi olla joko piirretty tai kirjallinen selvitys siitä, millaisin keinoin elokuva aiotaan toteuttaa. Siitä selviää mm. kuvakoot ja kuvakulmat, kameran liikkeet, kuvassa näkyvä toiminta sekä kuvan ajallinen kesto.
Piirretystä kuvakäsikirjoituksesta (storyboard) on se hyöty, että siitä hahmottaa hyvin kuvalliset kerronnan keinot, kuten tarvittavat kuvakulman muutokset ja esimerkiksi tarvittavien vastakuvien käytön. Usein kuvakäsikirjoituksen tekee ohjaaja, mutta sen voi tehdä myös pääkuvaaja tai esim. storyboard artist, joka piirtää kuvat annettujen ohjeiden mukaan.
Ohjaajan käsikirjoitus (tai ohjauskäsikirjoitus) on ohjaajan itselleen tekemä työväline, jossa on ratkaistu, miten kohtaus toteutetaan. Se sisältää merkintöjä yksityiskohdista sekä erilaisia huomioita esim. tunnelmasta, näyttelijäntyöstä, kuvauksesta, valaisusta, äänestä, jne.
Leikkauskäsikirjoitus tehdään kuvausvaiheen jälkeen elokuvan leikkausta varten. Vaikka pyritäänkin siihen, että elokuva kuvataan aikoinaan tehdyn käsikirjoituksen mukaan, voi syystä tai toisesta olla tarpeen muuttaa tehtyjä suunnitelmia leikkausvaiheessa. Leikkauskäsikirjoitus tehdään tutustumalla ensin kuvattuun materiaaliin ja pohtimalla erilaisia kerronnallisia vaihtoehtoja. On tärkeää, että elokuvan leikkaaja osallistuu leikkauskirjoituksen tekemiseen. Usein on hyvä, että leikkaaja ei ole osallistunut kuvauksiin, sillä tällöin hän voi katsoa materiaalia ns. tuorein silmin, arvioida sitä, mikä toimii ja mikä ei. Ohjaajan omat tunteet ja ennakko-odotukset voivat olla niin suuret, että hän ei välttämättä aina havaitse kaikkia yksityiskohtia tai muuten hahmota kerronnallista kokonaisuutta.
Leikkausvaiheessa voidaan myös havaita, että jotkin asiat voi kokonaan poistaa tai että kohtausten järjestystä vaihtamalla voi homma toimia paremmin. Usein käytetään ns. lappumenetelmää, jossa eri kohtaukset tai muut keskeiset asiat kirjoitetaan tarralapuille ja niiden keskinäistä järjestystä vaihtelemalla tarkastellaan tarinan toimivuutta.
KÄSIKIRJOITUKSEN PURKU
Mutta ennen kuin elokuvaa ryhdytään leikkaamaan, se pitää tietenkin kuvata. Käsikirjoituksen purku on ennen kuvauksia tehtävä erittäin tärkeä työvaihe. Siinä jokainen kohtaus puretaan auki ja suunnitellaan sen toteutus.
Käsikirjoituksen purussa jokainen tiimin jäsen käy läpi ne asiat, jotka ovat hänen vastuullaan. Monia asioita, kuten näyttelijävalintoja (casting), kuvauspaikkoja ja kuvausympäristöjä on saatettu päättää jo alkusuunnittelussa, mutta yleensä sen lisäksi tarvitaan lisää sopivien kuvauspaikkojen etsimistä (scouttaus), lavastuksen ja rekvisiitan suunnittelua ja tarvikkeiden hankintaa. Myös puvustajan täytyy suunnitella ja hankkia tarvittavat vaatteet. Kuvaaja, valaisija ja äänittäjä käyvät hekin läpi käsikirjoituksen ja tekevät sen perusteella omat työsuunnitelmansa.
Erilaisten suunnitelmien ja tarpeiden yhteensovittaminen vaatii kaikilta tiimin jäsenilta saumatonta yhteistyötä. Jokainen luova suunnittelija hyväksyttää ehdotuksensa ohjaajalla, joka yksin päättää, millainen kokonaisuuden tulee olla. Käytännön järjestelyissä hänen apunaan voi olla apulaisohjaaja, tuotantopäällikkö, tuotantoassistentteja, jne.
Tuotantosuunnitelman ja aikataulun tekeminen on tehtävä, jonka tekee tuotantopäällikkö. Hänen pitäisi olla tiimin kokenein ammattilainen, joka tuntee kunkin työvaiheen vaatiman ajan ja muut resurssit. Hän esimerkiksi tietää, että naisnäyttelijän maskeeraamiseen menee enemmän aikaa kuin miesnäyttelijän; hän tietää, kauanko aikaa menee valaisun rakentamiseen; hän tietää, kuinka paljon aikaa ja autoja tarvitaan kaluston ja henkilöiden siirtämiseen kuvauspaikasta toiseen; hän tietää, että ihmisten tulee saada ruokaa kuvausten aikana ja että kuvauspaikan läheisyydessä pitää olla WC. Hän pitää huolen siitä, että säätilaa seurataan ja että pelastus- ja sammutuslaitteet ovat tarvittaessa saatavilla. Hän myös tietää, mihin pitää soittaa, jos laitteistoon tulee vikaa.
Tuotantoon valmistaudutaan yleensä tekemällä ns. Call Sheet, joka sisältää kuvanumerot, kuvauspaikat ja -ajat, tapahtumat, näyttelijät, tarpeiston, jne.
MUISTILISTA
Harri Pulliainen, tuottaja, ohjaaja, av-viestinnän kouluttaja
4.9.2008 © Harri Pulliainen